Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Mehevää vuotta 2013!






















Kiitos kaikille blogin lukijoille kuluneesta vuodesta! Mukavia juhlallisuuksia itse kullekin! Toivomukseni on, että tänäkään vuodenvaihteena kenenkään silmästä ei löydy rakettia.

Naputellaan lisää ensi vuonna :)

T: Satu

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Tulj ja mänj

Joulu meni ja flunssa tuli. Harmittaa, loppuloma menee niistäessä ja käsiä pestessä ja desinfoidessa. Minulla on atooppinen iho, ja veresliha näkyy. Pakko silti pestä ja pestä, että pöpö ei tarttusui pikkuiseen. 

Olen tosi pettynyt siihen ,että en yksinkertaisesti jaksa leikkiä hänen kanssa niin paljon kuin olin toivonut. On raastavaa olla päivät töissä ja illat panostaa täysillä: ja kun loma tulee, niin makaankin sängyn pohjalla. Isäntäkin olisi joululoman tarpeessa, univaikeudet ovat hänellä päällä ihan omasta takaa. 

Taaperomme sai yhdistelmärokotteen pari päivää sitten ja yöt ovat olleet apinana hyppäämistä omalla kohdallani, kun pieni mäikää sängyssään. Nyt pitäisi yrittää jaksaa olla positiivinen, että ilmapiiri ei olisi kotona niin kireä. Keskiviikkona alkaa työt.

Onneksi muksun isovanhemmat asuvat ihan vieressä, ukki otti fiksuna pojan pulkkamäkeen. Olen kiitollinen tästä rauhallisesti hetkestä. Snort, ja parempaa ensi vuotta itse kullekin!









lauantai 29. joulukuuta 2012

Taideripaus ummehtuneeseen meininkiin


Blogin meininki tuntuu toisinaan ummehtuneelta, niinpä tuuletan sitä nyt tällaisella kollaasilla. Tietoisesti pyrin antamaan itselleni tunnustuksen: se on riittävän hyvä. Koko A2, eli aikas iso.

On vaikea antaa hyväksyntää omille taidejutuilleen. Olen löytänyt hyvän, terapeuttisen (!) avun askertelusta. Askarteluun ei liity suorituspaineita, joten voin huijata siten vaativaa yliminääni :) Ehkäpä jonakin päivänä saan siitä niin hyvän niskalenkkiotteen, että pääsen jopa piirtämään. Tai jopa...hui...maalaamaan! Sitä odotellessa näkerrän saksien ja kivojen papereiden kanssa.
















Perfektionistin on vaikeaa antaa itselleen tunnustusta, mutta aiheellisen tunnustuksen antaminen itselleen on kuulemma yksi keino päästä irti suorittamisen oravanpyörästä.  

Tämä hieno ajatus on Karyl McBriden kirjasta "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? Kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä." Nemo 2008

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluisia vinkkejä ja fiiliksiä


Ihanaa joulua kaikille! Tässä muutama viimehetken jouluvinkki niille, joilla on joutoaikaa ennen aattoa (heh heh...). Lisäksi kuulumisia ja tunnelmapaloja.

Aloitan kuitenkin kullanmurusta: hän vietti ensimmäisiä synttäreitään perjantaina! Vuosi sitten pääsimme synnäriltä pois juuri jouluaattona. Viime vuoden tunnelmia TÄÄLLÄ.














Kynttilänpuhaltaminen ei ollut helppoa! Piti äidin ja ukin auttaa. Käsistä oli viisainta pitää kiinni, sillä sankari yritti läiskäistä ne kakkuun (ja kynttilänliekkiin).

Ja sitten niitä askarteluvinkkejä:

Vanha kunnon paperilenkkiketju syntyy iltapuhteena kuusenkoristeeksi vielä viime tingassakin. Tekee hyvää stressille, mikäli pystyy suhtautumaan askarteluun vähemmän suorituskeskeisesti.

Mutta arvaatkos, mitä tästä syntyy? Vielä ehdit tehdä saman!


























Vihreän ja sinisen eri sävyissä olisi tarkoitus saada nämä loistamaan talviyössä. Kaiva akryylivärien puutteessa vaikka vesivärejä tai punajuurilientä, niin jäälyhty pukeutuu joulukaramelliksi. Seuraavaan postaukseen mennessä näiden pitäisi olla jo esittelykunnossa. (-28 astetta nousi -15:een, niin eivät jäädy sekunnissa.)

Jos et ehtinyt neuloa pukinkonttiin, niin mikäpä rentouttaisi paremmin, kuin raukea puikkojen kilkatus kinkusta pinkeän massun päällä? Langat esiin, joululomalla joutaa (toivottavasti).



















Ja lopuksi tunnelmapaloja uudesta kodistamme.




















Levollista, kirkasta joulua kaikille lukijoille!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Pohdintoja: vääristynyt jumalakuva 4/5

Jatkan vihdoinkin jo aiemmin aloittamaani pohdintaketjua. Nämä ovat nyt "niitä pitkiä ja rasittavia" tekstejä, joiden aikana aivot kannattaa laittaa takaisin päähän, jos ne vielä ovat narikassa.

Olen jo aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta blogissani (linkit):
1/5 "Hylkäävä Jumala"
2/5 "Suorituksia mittaava Jumala"
3/5 "Kauas vetäytyvä Jumala"



VÄÄRISTYNYT JUMALAKUVA 4/5:  "SYYLLISTÄVÄ JUMALA"


Jos mielikuvani Jumalasta on syyllistävä, niin näen hänet syyttävänä kyylänä, joka kyttää ja vakoilee jokaista liikettäni, ajatukseni ripettä ja salaisintakin motiiviani jopa silloin, kun onnistun ulkoisesti tekemään jotakin hyvää. 

Tällainen Jumala vaatii minulta mahdottomia suorituksia. Mahdottomista vaatimuksista suoriutuminen ei sitten tietenkään onnistu ja ajattelen, että en  voi koskaan muuttua sellaiseksi kuin pitäisi, ja mikä kaikista tyypillisintä ainakin itselleni: "Hyviä asioita ei ole tarkoitettu tapahtuvaksi minulle". Hienoista asioista koen syyllisyyttä ja häpeää, koska en mitenkään pysty ajattelemaan olevani niiden arvoinen.

Sairaasta syyllisyydestä kärsivä ihmispolo on kuin kuolemaantuomittu vanki, jolle tarjotaan vapautusta, mutta joka ei ymmärrä ottaa sitä vastaan. Se on liian hyvää ollakseen totta. Vanki jää mieluummin tuttuun ja turvalliseen selliinsä riutumaan, koska ei luota parempaan vaihtoehtoon. Hän jatkaa hokemistaan sille, joka yrittää vapauttaa hänet: "En voi koskaan kelvata sinulle, koska en pysty täyttämään vaatimuksiasi. Epäonnistun koko ajan, eikä sinulla ole minulle mitään hyvää sanottavaa. Ei minussa ole todellakaan mitään hyvää, en ansaitse armoasi! En voi koskaan muuttua hyväksi ihmiseksi. Parempi kaikkien kannalta, jos pysyn kaukana sinusta."

Uskova ihminen, jonka jumalakuva on tällä tavalla kieroonkasvanut, käsittää kyllä järjellään Jumalan antavan synnit anteeksi, kun anteeksi vain pyytää. Mutta hän ei kykene elämään tätä faktaa todeksi tunteidensa ja kokemuksensa tasolla. Hän käyttäytyy kaikesta tiedostaan huolimatta samalla tavoin kuin jos olisi armon ulkopuolella.


Syyllistävän jumalakuvansa kanssa kituuttava sieluparka TEKEE sen sijasta, että hän OLISI. Krooninen syyllisyydentunne ajaa häntä uupumukseen asti tekemään sitä ja tätä ja tuota kaunista hyvää ja kiitettävää. Ilman tällaista pakko-oireista suorittamista hän tuntee putoavansa tyhjiöön, eikä hän voi löytää sisäistä rauhaa edes levon hetkellä. Sekin hetki olisi muka käytettävä tehokkaasti. "Isoveli" muka pilven reunalla valvoo ja miettii, viivaako nimen yli pelastettujen listasta, ellei liha kohta ala liikkua ja vähän vikkelään hyvien tekojen pariin!

Itsensä jatkuvasti syylliseksi kokevan ihmisen taustalla vaikuttaa todella syvä häpeän tunne. Monesti tämä häpeä on erittäin taitavasti naamioitunut. Ihminen ei huomaa sen olemassaoloa, kärsii vain sen oireista. Häpeä  kohdistuu siihen, mitä ihminen kokee OLEVANSA. Ei siihen, mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä! Yleensä tällainen ihminen ei mitään kovin pahaa rikettä ole tehnytkään. Usein tilanne onkin sellainen, että hänelle itselleen on tehty jotakin, jonka seurauksena hän on alkanut hävetä itseään. Esimerkiksi henkisesti sairas äiti tai isä on voinut lyödä lapsiinsa lähtemättömän häpeän leiman omasta olemassaolostaan.

Raskaat kokemukset aiheuttavat ihmisessä oikeutettua vihaa ja koskemattomuuden menetyksestä johtuvaa surua ja pelkoa. Koska hän ei ole voinut käytännössä käsitellä näitä tunteita avoimesti, hän on eristynyt ja kääntänyt vihan itseään kohti. Tällainen tilanne syntyy, kun tunteiden osoittaminen on esim. lapsena ollut kiellettyä, lasta on nujerrettu kotona tms. Sairas kasvattaja on itse toiminut väärin, mutta aikuiselle lojaali lapsi syyttää mieluummin itseään kuin omaa vanhempaansa. Viha on, mutta sen kohteeksi tulen minä itse. Kuinka kehtaankaan olla edes olemassa.

Raamatussa (2.Moos.20:5-6) kerrotaan, kuinka isien pahat teot näkyvät kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka: itseään syyllistävä aikuinen kantaa usein vahempiensa pahoja tekoja. Vanhempien pahat teot, toiselta nimeltään synnit, ovat sabotoineet lapsen kasvuprosessin. Yleensä häpeä ja syyllisyys ovat tunteita, joita on helppo heijastaa muihin ihmisiin. Varsinkin omiin lapsiin. Vanhemmat voivat sortua siihen täysin tiedostamattaan, jopa hyvää tarkoittaen!

Syyllinen ihminen ei monestikaan kykene sanomaan "ei" silloinkaan, kun pitäisi. Ei edes silloin, kun hän meinaa joutua muiden hyväksikäyttämäksi. Jos tämän "ei"-sanan joskus saa suurin ponnistuksin kakaistua, siitä seuraa luonnollisesti järkälemäisen paha olo ja syyllisyys iskee kuin taivaallinen kovanaama-paistinpannu suoraan otsaan.

Kaikesta huolimatta. Syyllistetty kaipaa tulla kuulluksi. Vierelläkulkijat, jotka eivät jaksa sairasta syyllisyyttä potevan ihmisen turhauttavaa tunne-elämää, saattavat kyllästyneenä todeta: "Usko nyt vaan syntisi anteeksi!". Mikäpä siinä, helposti sanottu. Tämän ohjeen noudattaminen on kuitenkin mahdotonta jopa tervettäkin syyllisyyttä kokevalle tallaajalle. 

Kukaan ei kykene uskomaan syntejään anteeksi. Onneksi  sillä ei olekaan tekemistä jumallallisen anteeksiantamisen kanssa. Ei kukaan syntejään anteeksi saa mantroja hokemalla. Vain ja ainoastaan Jeesus voi antaa synnit anteeksi. Syyllisyys ei lähde yrittämällä, vaan Jeesuksen veren ansiosta: olen tehnyt rikkeitä, joiden rangaistuksena on kuolema. Jeesus kuoli jo vasiten niiden puolesta, joten...

Sisimmässä oleva yliherkkä syyllisyydentunto ei valitettavasti korjaannu edes uskoontulon yhteydessä. Vaikka itse Jumala on antanut minulle kaiken anteeksi (huh!), niin haavoittunut psyyke ei kykene omistamaan anteeksiantoa todeksi.

Terapeutti Seppo Jokinen on sanonut, että ihminen, joka on lapsuudessaan kokenut arvon menetyksen, kokee uskoon tullessaan armon menetyksen. Hän saattaa kokea, että ei ole Jumalallekaan arvollinen.

Armo on kuitenkin myös muuta kuin syntien anteeksisaaminen. Armo sisältää mahdollisuuden parantua rikkinäisyydestä - ainakin jossakin määrin jo tämän elämän aikana. Valmista tulee vasta taivaassa. Armo nimittäin sisältää mahdollisuuden vapautua vihasta, niin muihin kuin itseenkin kohdistuvasta. Se antaa mahdollisuuden antaa anteeksi. Tämä johtuu siitä, että Jumala asettui Jeesuksessa syntisen ihmisen sisällä reuhtovan vihan kohteeksi ristillä. Jeesuksen ylösnousemus osoittaa synnin ja kuoleman voittamisen lisäksi muutakin: Jumala on kestänyt meidän vihamme niin, että ei kostanut ihmiskunnalle kokemaansa väärää syytöstä. Siksi, että hän rakastaa meitä. Tästä aiheesta verevä teksti TÄÄLLÄ (linkki).

Tuntuipa uskovaisesta miltä hyvänsä, totuus on että Kristuksessa hän saa elää ylösnousemuselämää jo nyt, vaikkakin turmeltuneessa ruumiissaan ja vahingoittuneessa sielunelämässään. Silti.


Lähde: Tapio Kyyhkynen "Ahdistava armo". Mukana omia mietteenpuolikkaita mausteena.




keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulutunnelmissa

Enää puolitoista viikkoa joululomaan. Sitä ennen täytyy iskeä surmanisku, eli antaa todistusarvosanat oppilaille. Joillekin kympin putoaminen ysiin on katastrofi, joku jaksaa iloita kuutosesta. Niin me vain olemme erilaisia. 

Ja voi herttinen, miten iso ilo arvosanan nouseminen tuokaan. Se on jotensakin hellyyttävää. Onneksi itsellä on "kuminauha pään ympärillä"-intopinkoilu ohi. Vähemmälläkin olisi päässyt koulunsa kunnialla läpi.


Nypersin pienen joulunorsun kaiken muun kummastuksen keskellä. Joulukorttikarnevaali yllättää joka vuosi työläydellään. Ja lisäksi posti panttaa sitä päämateriaalia, mitä kortteihin tarvitsen! Postimies Pate, riennä jo apuun!

Ihanaa, että kummastus ei ole tämän kummempaa. Äsken ovella kävi entinen naapuri ostamassa vanhan mikrouunimme. Oli tullut avioero ja kaikki piti aloittaa alusta. Kaveri veti siinä rättiväsyneenä tupakkaa, ja Jesse Kaikuranta autoradiossa taustalla: Miksi se uskoo, miksi se toivoo, miksi se kärsii mutta kestää?

Ei ole täydellistä ihmisen rakkaus. Mutta joitakin ihmisiä on silti helppo rakastaa:


torstai 6. joulukuuta 2012

Nyt on möhkitty tarpeeksi.


Muuttomöhkimiset ovat takana. Luojan kiitos! Sekopääksihän tässä tulisi jos yhtään useammin pitäisi takapuoltaan etäämmäs hilata kaiken irtaimistonsa kanssa. 

Viikko sitten toimme kamat sisään ja sunnuntai-iltana oli viimeinen laatikko purettu. Paitsi yksi piilotteli eiliseen asti, nyt sekin on kunnossa :)  Tykkään uudesta kodistamme hirveästi!


Yllä: hirvein vaihe, eli kun roudaamaan ei vielä pääse, muutto seuraavana päivänä, vieläkin kamoja pakkaamatta.

Alla: uuden kodin autuutta ensimmäisena (vai toisena?) aamuna.


Tämän illan itsenäisyyskorppu. Sitä oli ihana nakertaa ensimmäisellä hampaalla. Hammas tietenkin puhkesi juuri muuton alla. Eipä hirveästi öisin naurattanut, kun joutui apinana hyppäämään raukkaa lohduttamassa. Kannattaa klikata kuva isommaksi, korppua oli nimittäin takatukassakin (kuinka kokonainen korppu voi liimautua lapsen takaraivoon?!)


Paloja uudesta kodista.





Vähän kärähti lehdet pakkasessa, mutta orkideat osoittivat yllättäen olevansa kestävämpiä kuin palmuvehka!

PS. HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Koulussa oli isot itsenäisyysjuhlat, harvoinpa sitä tällaisessa tällingissa töihin pääsee!
 

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Muuttomöhkimistä


Möh möh möh. Muutto ensi viikolla. Möh. Laatikoita, jätesäkkejä. Möh. Ylitöitä. Möh. Vauva päätti juhlia kunnolla toissayönä, vieläkin univelkaa. Möh. Oppilas kertoo tehtävän vastaukset koko luokalle, kun itse nakkisilmiltäni kerron sen ensin kahdesti väärin. Urani tähtihetki. Möh. Sosiaalinen elämä rajoittuu toistaiseksi opehuoneeseen ja oppilaisiin. Möh. 


Nukkuu kuin kerubi.


Mussukka osaa jo seistä! Sitä voi harjoitella öisinkin unipussista huolimatta.

Tänään 11 kuukautta ikää!


Ihan hengissä ollaan. Mutta oon mie kyllä iloinen sitten, kun muutto on hoidettu. Ylitöistä aion iloita varsinkin tilipäivänä! Ja muuton jälkeen tiistaina, kun päälleni tapahtuu kampaajalla jotakin erityisen kivaa. Apuakin ollaan muuton ajaksi vauvanhoitoon saamassa, Luojalle kiitos. Hyvä mieli uudesta asunnosta. Keittiössä on helmiäistapetti!

PS. Muista LUETTUA-välilehti yläpalkissa, päivitin lisää kirjavinkkejä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Vauvan isänpäiväsuukko


Meidän perheessämme vietetään ensimmäistä ns. omakohtaista isänpäivää.

IHANAA (=suoritusvapaata) ISÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!



















perjantai 9. marraskuuta 2012

Omakuva ja muutama hyvä ajatus


Täydellistä omakuvaa odotellessa julkaisen tällaisen ihan kivan yritelmän. Olen itselleni armollinen ja suon pienen kiitoksenkin siitä hyvästä, että sain piirrettyä edes tämän verran, pikkuisen vain.

Lisäksi julkaisen jotain oikeasti hyvää, nimittäin pari Hilkka Olkinuoran ajatusta:

"Luottavaisuus ei ole lapsellista.
Toivo ei ole tyhmyyttä.
Suostuminen ei ole luovuttamista.

--

Elämän ja itsensä hyväksyminen on rajallisuuteen suostumista ja tavallisuuteen tyytymistä. Se ei ole vajaaseen elämään alistumista, unelmista luopumista ja minän mitätöimistä.

--

Elämä ei ole sinulle sinun onnellisuuttasi velkaa."

- Hilkka Olkinuora (Elä ihmeessä - Kirja naiselle)


Ehkä joskus omakuvakin onnistuu. 
Enkä puhu nyt vain piirtämisestä.





















tiistai 30. lokakuuta 2012

Nopeita päätöksiä


Eilen tajusin, että muutamme kuukauden päästä. Isäntä kiikutti vuokran irtisanomispaperin tänään toimistolle. Asia tulee yllätyksenä myös meille - kuulimme juuri sopivasta asunnosta kaksi vuorokautta sitten. Päätös tehtiin äkkiseltään, ja isäntä kävi vauvan kanssa katsomassa paikan. Itsehän jurnutin töissä. 

Huomenna olen myös töissä, kun isäntä kirjoittaa koko perheen puolesta vuokrasopparin alle. Aion juhlia omalta osaltani syömällä lounaan ravintolassa (pari vapaatuntia ennen koko illan kestäviä palaverisulkeisia). Ajattelin myös huomenna nimittää luokkani poikia päästäisiksi. He itse väittivät tänään, että päästäinen on pojan synonyymi. Saakoot, mitä tilaavat! Hähä!

Tässä tällainen kuva edellisistä palaverisulkeisista. Koulullamme oli vieraana ihmisiä romanivaltuuskunnasta Helsingistä.


































Toisin kuin entisaikojen vaeltavat romanit, me emme muuta kovin usein. Ja se on hyvä niin. Olemme ihmisiä, jotka kiintyvät kotipaikkaansa, ja tuntevat esim. koko kotikaupunkinsa kävelyreitit ja polut. Kaupunkia emme tietenkään vaihda. Pois se meistä! Palaamme vain erään tutun polun varteen toiseen kaupunginosaan. Kuitenkin miun pitää tehdä hieman surutyötä, nimittäin tämä kaikki tuli niin äkkiä. 

Toisin kuin yleensä tähän aikaan, toivon maan sulavan edes viikoksi! Minun on saatava taimeni siirrettyä uuteen kotiin! Itse istutetut harjaneilikat ja kaikki! Ja keltalehtinen jasmike! Tulevana keväänä ihana kasvimaani yllättänee iloisesti vanhan kotimme uuden asukkaan. Huokaus...

perjantai 26. lokakuuta 2012

Lokakuun kauniita puolia 2


En malttanut lopettaa aiheen käsittelyä edelliseen postaukseen :) Otin kameraa töihinkin mukaan, niin pääsin hyville apajille. Työkaverit luulivat miun kiiruhtavan tupakalle, kun karkasin juuri ennen palaveria selityksenäni, että pitää äkkiä käydä ulkona! Mutta oikea syy oli tietenkin se, että valo tuli parhaasta mahdollisesta kulmasta lukujärjestykseeni nähden. Nolotti kertoa oikea syy poistumiseen palaverista myöhästyessäni. Mitäs kysyivät! 

Tässä näitä nyt kuitenkin tarjolla teillekin. Levollista viikonloppua!