Sivut

tiistai 30. joulukuuta 2014

Jäätynyt hyasintti ja runoja


Risto Rasaa, Katri Valaa sekä jäätynyt hyasintti. Olkaa hyvä.





En tahtoisi kiirehtiä,
ettei elämästä tulisi läpinäkyväistä,
     sinistyvää kuin ilma.
Minä pelkään, niin kuin lintu tuntee
varoittavan heijastuksen
     suljetuilla silmillä latvojen välissä.
                                  - Risto Rasa





Ilma kilahtelee kuin lasikello,
helisee puitten huurreneulaset.
Hyytyneen teräsvillan lailla
kaartuu tie sinisten varjojen alla.

Talot, äänettömät lohkareet
ilman jääkuullossa kuin hyisessä vedessä.
Ihmiselämä kytee
odottaen aurinkoa
tahtoen polttautua eläväksi liekiksi
läpi kuoleman, jähmettymisen
välkehtivän lumouksen.
                                - Katri Vala






Jos olisin nuori,
kenties laulaisin
maan mustasta maljasta,
täynnä lumikukkien viileyttä,
kenties tähtien kaste
kimaltaisi lauluni yönsinisellä niityllä.
                               - Katri Vala




Kaunista uutta vuotta 2015!



P.S. Jos tästä kaikesta aiheutui kesän kaipuu, niin löydät vastaavan postauksen TÄSTÄ.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lunta


Kamera meni pakkaseen ja mie sen mukana.






Käsityörupeltaja iskee jälleen


Tulipahan taas rupellettua. Minun pitäisi ihan oikeasti ruveta piirtämishommiin, mutta kun näitä käsitöitä on niin mukavan laiskanpulskeaa tehdä. Vaikka moni osaisi ihan oikeasti paremmin ja tämänkin suutarin pitäisi pikku hiljaa painua lestiinsä.

Heijastinkukkia. Tehokas myyjä pisti minut ostamaan puisen pömpelin, jolla näitä tehdään.

Älkää naurako.

Tein rakkaalle tädilleni sairaalasukat, iso leikkaus tulossa. Turvonneetkin nilkat mahtuvat näihin.
No jos mie sitten kohta niihin piirtohommiin. Mutta kun ramaisisi niin turkasesti.

Jälkijunan mattimyöhäisen joulukortit


Ei sillä, että aihe olisi enää mitenkään ajankohtainen, mutta onhan se joulu ensikin vuonna. Eli oikeastaan olen 11 kuukautta etuajassa päivitykseni kanssa. Postikusti kyllä vei kortit ajoissa perille. Luulisin. Nämä kortit askartelin vielä edellisessä postauksessa esittelemieni lisäksi.

Mietin tässä jälleen, että miksi näiden korttien kanssa tulee sählättyä joka ikinen vuosi.


On muuten hankala näiden korttien kanssa "puljaaminen". Kenelle lähettää, kenelle ei? Vastavuoroisuusperiaate on hyvä ohjenuora, mutta aina se ei toimi. Joka joulu saan kortteja ihmisiltä, joille en ole osannut korttia varata tai ehdi sellaista tehdä.

 Kiitoskortit päiväkodin väelle voi toki tehdä ihan silkasta kiitollisuudesta.


Onneksi vielä useammin käy niin, että itsellä jää kortti saamatta. On jotenkin helpompaa olla kortin lähettäjä kuin sellainen, joka jää "kiitollisuuden velkaan" kortin lähettäjälle.




Vaikka en tiedä, kuinka moni oikeasti jaksaa ottaa asiasta pulttia ja räknätä saamansa ja lähettämänsä kortit. Toivottavasti ei kukaan. Loppujen lopuksi joulukortit menevät kaapin kätköön loppiaisena.



Eli onko silllä oikeasti niin kauheasti väliä? Eikös kortin ole tarkoitus ilahduttaa eikä kuormittaa ääneen lausumattomalla vastavuoroisuusperiaatteella?





Edesmennyt mammani soitti sukulaiset läpi aina jo kesällä, että hän ei sitten jaksa lähettää kortteja tänäkään vuonna. On sekin yksi ääripää.





Olen myös miettinyt, tuleeko korttieni vastaanottajille painetta siksi, että lähetän itse tekemäni kötöstyksen. Tuntuuko kurjalta lähettää vastavuoroisesti kaupasta ostettu kortti, jos itselle ei askartelu maistu? Vai meneekö joku tunnollinen käsintehtyä korttia OSTAMAAN isolla rahalla tunnontuskissaan. Hurja ajatus.


Ensi vuonnakaan en voi olla lähettämättä kortteja.


Vai pitäisikö tehdä "mammat" ja tehdä soittokierros jo heinäkuussa. "Ei saa lähettää miulle korttia, kun miekään ei aio lähettää teille. Möö!"


Mutta kyllä mie ne kortit taas ensi vuonna lähetän. Nimittäin askartelu on mukavaa, enkä minä omissa nurkissani rupea räpellyksiäni säilömään.


Tällaisen 3-vuotiaan tekemän taideteoksen voisin toki laittaa talteen. Mutta kun kullanmuru teki sen mummille.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukortteja perinteiseen ja siihen toiseen makuun


Askartelevaiset, saa ottaa vinkkejä, jos siltä tuntuu.

Näistä olen ylpein - ne teki ihan itse joulun alla kolme vuotta täyttävä taapero. Sormiväreillä maalasi ensin, sitten leikkasi, liimasi ja lopuksi puristi ja levitti kimalteet. Näitä aarteita on vain neljälle onnekkaalle, sillä en en turhautumiseltani kestänyt useamman kortin teettämistä.

Ja sitten näitä perinteisiä - ja äskeisten jälkeen aika tylsän tuntuisia - joulukortteja:










Ja muutaman eksentrisenkin joulukortin tein:



Yllättävää ajankohtaisuutta vuodelta 1983


Tarmo Koivisto piirsi vuosikymmenet Mämmilä-sarjakuvaa, jonka vannoutunut ihailija olen. Lukiessani jälleen vuosikymmenten tuotantoa läpi, havahduin tähän alun perin vuonna 1983 julkaistuun sarjakuvasivuun. Pakko oli ottaa talteen se tänne. Kuvan saa klikkaamalla oikein isoksi.

KOIVISTO, TARMO 2007: Mämmilä, sarjakuvia Suomesta 1982 - 1988, s.26, Helsinki: Otava

torstai 4. joulukuuta 2014

Paperivuoren huipulla ei tuule


Olen ollut kuukauden hautautuneena paperiin. Minä voitin! Selätin lukiolaisten tekstit, vaikka niillä oli ylivoima: kaksisataa yhtä vastaan. Sain kesyttää opetusharjoittelijoitakin, mutta en tarvinnut jakkaraa tai ruoskaa. He hyppivät palavan renkaan läpi ilmankin. Opettaja-ainesta!


Meillä odotetaan jo kovasti punaista Volvo-paloautoa. Ei kun joulua. Ihanaa adventin aikaa kaikille!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kollaasikortteja, osa X


Olen taas askarrellut! Oi, se oli ihanaa. Vielä kun saisin itseni piirtämään ja maalaamaan kohtalaisen tauon jälkeen niin eipä olisi elämässä valittamista. Materiaalit askarteluun ovat osittain ostettuja, lahjaksi saatuja ja kierrätysmateriaaleja. Heikommallakin juonella varustettu lastenkirja esimerkiksi passaa silputtavasti mainiosti. Puhumattakaan kalliille paperille painetuista värikkäistä mainoksista...



Maiharit leikkasin talteen saksalaisesta nuortenlehdestä 80-luvulta! Pelastin niitä koulun kierrätyksestä.

Näissä lastenkirjoissa juoni on kohdillaan, niinpä leikkasin hahmot mainoksista. Älä silppua Myyrää!





Mikä on suosikkisi?

perjantai 7. marraskuuta 2014

Virkattu kettu vauvalle


Ystäväni sai kerrassaan suloisen poikavauvan. Tämä on hänelle leluksi. Kettu on noin 20 cm korkea ja se on niin timmisti täytetty, että jalkoja voi pureskella hyvillä mielin. 


Ohjetta minulla ei ollut, virkkasin ja katsoin, mitä syntyy.


Ensimmäinen yritys tyssäsi alkuunsa, kun huomasin virkanneeni piirun verran liian isolla koukulla. Lopputulos ensiyrittämällä ei ollut niin kivan näköinen, koska silmukoiden välistä paistoi täyte.


Tällainen veijari siis lähti Kuopioon pojanpallerolle kaveriksi.


perjantai 31. lokakuuta 2014

Kesämuistoja Briteistä


Nohevana tyttönä sain vihdoin päivitettyä lähes ajankohtaisia kuvia edelliseltä reissultani. Olin 2,5v. poikani kanssa heinäkuussa Lontoon seutuvilla siskoni perhettä tervehtimässä.

Kuvien merkitys voi muuttua aina kun ne esittää erilaisessa kontekstissa. Halusin laittaa kuvia tänne yhtenä mylläkkänä, vaikka ne ovat kolmesta eri paikasta, isoista nähtävyyksistä, rikkaruohosta. Kokemus jostakin paikasta voi nähdäkseni olla yhtä hyvä peruste kuvien valinnalle siinä missä (tylsä) nähtävyyksien esitteleminenkin tai muu viisaiden ihmisten päättämä teema. Näillä siis mennään, olenhan oman blogini diktaattori.

Muita reissun kuvia päivitin aiemmin TÄNNE.

Suuria linjoja.

Pienempiä linjoja: kurjenpolvi junaradan poskessa.
Graves ja Gravesend.

Gravesend nukahtaa.

Takakujan kolli iltajupinoissa.

Kirsikoita viisi kertaa Suomen hintoja halvemmalla.

Sormeni syyhyävät vieläkin! Oi, miten olisi ihana tonkia tuolla multaa ihan luvan kanssa! Lontoon King Jamesin puiston istutuksia.

Ilahduin tästä näystä Rochesterissa siinä missä seuraavastakin Lontoon supernähtävyydestä.

Pentti on ihan ding dong.

Gravesendin Pocahontas-patsas.

King Jamesin puisto oli ihan oikeasti kiva paikka.

Voi pienen napinpainajan onnea!

Uhallanikin ihastelen lukkoa, heinää ja lohkeilevaa maalia samassa postauksessa Big Benin kanssa!

Linnunpönttö ilman lintua. Ja pönttöä.

Salskeaa menoa.

Linnunhoitajan mökki.

Joutsen ja pääkallonpaikka.
Taaperokin pärjää Lontoossa, jos hän on kirjaimellisesti valjastettu.


Suomalaiset kurret ovat ehkä söpömpiä. Olisin minä tuonkin voinut taskuun laitttaa.

London Eye King Jamesin puistosta nähtynä


 Laventeliakos tämä oli, kun huojui Gravesendissa joen varrella?


 Tekstin vapaa suomennos: "Köyhät, älkää jättäkö lasiin sormenjälkiä". Lontoolainen kalliskauppa Oxford-kadulla.

Ja vaikka evästaukoja pidettiinkin ja muistettiin taaperon tahti...

...oli vilkkaan aikuisen tahti silti kova pienelle ihmiselle. Taapero jaksoi matkassa loppumetreille asti reippaana. Sitten hän simahti.

Siispä tuli kotimatkan aika. Thamesin tiirailua viimeisinä hetkinä Englannin ilmatilassa.

Kuka selittäisi tämän lentokoneesta näkyneen valoilmiön? Valot hohtivat korkealla pilvissä, mielestäni kyseessä ei ollut vesistö tms., koska nähdäkseni kone ei ollut kallellaan. Valot olivat niin massiivisia, että ne eivät voineet selittyä peilipintaisilla rakennuksillakaan.