sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Naulan kantaan: some ja häpeä


Nyt tulee suora sitaatti! (Kuvan on vain tarkoitus heittää lukijat sisään.)





’Ajallemme ominainen identiteetin etsintä ja sen jatkuva uudelleen luominen tapahtuu osin sosiaalisessa mediassa. Kirjoittaessaan Facebookiin ihminen ikään kuin sanoo: ”Katsokaa, mitä olen tehnyt!” ”Tykkääminen ” tarkoittaa, että toinen on katsonut ja hyväksynyt minun tekemiseni. Olen siis olemassa: olen tullut nähdyksi ja hyväksytyksi. Jos kukaan ei lue ja kommentoi päivityksiäni, en ole kiinnostava, tykätty. Sosiaalinen media voi sekä ehkäistä että tuottaa häpeää.

Sosiaalisen median vaikutus on häpeän näkökulmasta kahdensuuntainen. Se voi sekä ehkäistä että tuottaa häpeää. Samanaikaisesti kun sen positiiviset mahdollisuudet on tärkeä hyödyntää, on tunnistettava sen rajallisuus. Rajat tulevat vastaan silloin, jos ihminen alkaa ilmaista kelpaamattomuuttaan ja mitättömyyttään. Jos kaipaan, että toinen ihminen ottaisi minut emotiaanisesti tai fyyisesti syliinsä, sosiaalinen media on huono syli. Jos kaipaan toisen katsomaksi tulemista, en voi olla etukäteen varma, katsovatko muut minun päivitystäni. Tässä mielessä kelvatuksi ja hyväksytyksi tuleminen on ehdollistettua. Sosiaalisen median rajat on tärkeä tunnistaa ja tunnustaa. Aika näyttää, miten sosiaalinen media vaikuttaa nettisukupolven identiteettikehitykseen.

Narsistisessa kulttuurissa monet ihmiset kokevat syvältä kouraisevaa epävarmuutta suhteessa itseensä. Heidän keskeisiä kysymyksiään eivät ole: ”Mitä pahaa minä olen tehnyt?” tai: ”Olenko rikkonut Jumalan tahtoa vastaan?” Etualalla ovat kysymykset: ”Kuka minä olen?” ”Mitä minun pitäisi tehdä toteuttaakseni optimaalisesti elämääni?” ”Miten voin elää mahdollisimman intensiivisesti?” Jos toiset eivät anna tunnustusta, tällaiset ihmiset vaappuvat kaikkivoivan minäkuvan ja täydellisen itse-epäilyn välillä. Yksittäisiin asioihin kohdituva kritiikki koetaan helposti koko persoonan kyseenalaistamisena. Syyllisyydentunto ei enää herää yliminän, omantunnon tai Jumalan edessä, vaan suhteessa itselle asetettuihin vaatimuksiin. Elämme koko ajan vaatimusten paineen alla: meidän pitäisi kehittää ja toteuttaa itseämme aina enemmän sekä hyödyntää kykyjämme niin, että ”olisimme enemmän oma itsemme.” ’




Kettunen, Paavo 2014:  Häpeästä hyväksyntään, Helsinki: Kirjapaja, s. 185 - 186
Sitaatti on suora ote kirjasta. Lihavoinnit ja muutama välimerkkien korjaus sekä kuvat ovat bloggaajan käsialaa.


Hyväksytyksi tulemisen kokemuksia ja mukavaa helmikuuta kaikille toivoopi Satu.

4 kommenttia:

  1. Klik!Tykkään! ;-)
    Tuo teksti on kyllä niin osuvasti kirjoitettu! Valitettavan monien osana on olla riippuvaisia muiden hyväksynnästä. Rakentaa minuuttansa toisten varassa, olla ikään kuin hengityskoneessa, sen sijaan että hengittäisi itse.

    VastaaPoista
  2. Niin totta, Mervi! Miten hienoa olisikaan heittää imago menemään ja tulla nähdyksi ja HYVÄKSYTYKSI sellaisena rupuisena kuin on tosielämässä. Sitten ei tarttis hakea sitä muiden hyväksyntää suorittamalla sovinnaisesti ja kasvattaa siten häpeäänsä entisestään.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on ilo :)