Sivut

tiistai 27. lokakuuta 2015

Piirros siskosta ja veljestä


Kaverini tilasi kuvan itsestään ja veljestään lapsina 70-luvulla. Käytin mallina vanhoja valokuvia ja ajalle tyypillistä pussilakanan kuviointia. Käytin tusseja, koko A4.


maanantai 12. lokakuuta 2015

Syksy on ihan hyvä





Kuinka lähellä syksy on kevättä!
Ellen näkisi ikkunastani
keltaisten lehtien verkkaan leijailevan
väsyneistä puista,
luulisin, että on maaliskuu
tänä keveänä, onnellisena aamuna,
jolloin kaikki katot hehkuvat kultaista valoa,
ja auringon utuisessa vihmassa
putoilee räystäiltä silloin tällöin suuria pisaroita
ikäänkuin kuumia, huikaisevia tähtiä...

Kuinka lähellä murheeni on onnea!
Ellen näkisi ympärilläni
aution ja yksinäisen majani ilottomia seiniä,
jotka muistuttavat minulle, kuinka kaukana olen sinusta,
luulisi onnellinen sydämeni,
joka on täynnä läsnäolosi pakahduttavaa riemua,
sinun astuvan sisään seuraavalla hetkellä
silmäteriesi säteillessä
kyynelhimmeän helmiäisen keskeltä
kultaisia läikkiä
ikäänkuin kuumia, huikaisevia tähtiä...

(Lauri Viljanen)













keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Revontulet!!!


Äsken ystävä soitti hälytyssoiton - REVONTULIA - olin lokoisasti makoilemassa kesken lakanoiden vaihdon petarilla. Äkkiä ulos kameran kanssa - ilman jalustaa, tietysti... ja kenkiä ja takkia, vaikka olen koko iltapäivän hurskaana parannellut alkavaa flunssaa. 

Nyt tärähtäneet kuvat siis uunituoreina täällä ja itse  kaadan kuumaa hunajavettä kitusiin. 

Näin tällaisia viimeksi lapsena. Oli revontulien näkeminen sisävaateulkoilun arvoista! Tai ehkä sen näkee sitten huomenna. Valokuvat eivät tosin nyt ihan niin hyviä ole, että sairastua kannattaisi. Mutta olihan miulla silimä ulkona auki itsellänikin äsken pihalla.







Kohmeisen päivän sisäpuuhia

Ihanaa on tulla aikaisin töistä flunssaisena ja todeta, että tänään ei ollutkaan menoa mihinkään. Ei edes kauppaan (vaikka suodatinpussit ovat loppu - isäntä saa hakea).
Aamulla kuuramaa oli kärventänyt osan kesäkukista ja iltapäivän kirkas aurinko antoi yöpakkasista selvinneille shokkihoitoa.
Sallin itselleni lyhyet torkut ja hain vasta sitten hurmaavan leikki-ikäiseni päiväkodista. Nyt voisi olla vain ja...parannella flunssaa. Syksyllä voin harjoitella kotiin rauhoittumista (tässä kohti saa hörähtää epäuskoisena halutessaan). Ainakin voin yrittää.

Kummityttö on jo melkein iso.
Me neljännelle kymmenelle ryhtyneet.
Kerta kaikkiaan - tein ensimmäistä kertaa elämässäni Lego-rakennelman. Ohjeesta!
Koulukuvauksen vuodenaika!

torstai 1. lokakuuta 2015

Syksyisiä ja muutenkin ajankohtaisia runoja (Viljo kajava 1974)


Lohdullista tietää
    etenkin pahoina päivinä
että minun osani
    tämän kansan kohtalosta
on vain vajaa
    viidesmiljoonas.





Äsken heiluivat iloiset huivit
pyykkilaiturilla
ja vedessä vihuri ajoi purjetta.

Nyt tihenee tihku pisaroiksi.
Sadevesi kuplii
sorkkien painanteissa
ohutruohoisella savimaalla.


 




Kauan etsin, vihdoin löysin.
Kaukaisesta maasta. Tasangon.
Löysin leiniköt ja apilan.
Kaukaisesta maasta.

Sumu. Sadeilmat rakeiset.
Pieni käsi paossa kämmenessä.
Kunnes löysin uudelleen
tämän kukkivan rannan,
kotimaani uudelleen.






Pakolaispassin vuodet takana,
elävinä raadellut maisemat,
vuoreen tukehtuneen solan kaiku,
lintujen valitus
    vieraalla rannikolla.

Ei keväitä. Sadetta ja sumua.
Ikkunoissa mereltä pisaroiva
    suolainen hiki.
Pettymysten vuotten
    arkisessa hämärässä
painuneitten hartioitten
    varjo ikkunassa.


Nyt edessäni valoisa tasanko.
Sen näen selvemmin kuin koskaan.
Hymnin kaltaisena koen arkipäivän
kun muististani nousee
taustaksi pakolaisen
    risainen rannikko.




Runot: Viljo Kajava 1974